torstai 28. toukokuuta 2015

Kuudes tehtävä: Arkkitehtuuriessee?

Kuudes tehtävä:

Arkkitehtuuriessee?

RENESSANSSIN ARKKITEHTUURI NOIN 1400 - 1600


Renessanssin aikana yritettiin palata antiikin ajan ihanteisiin: selkeyteen, symmetrisyyteen ja harmonisuuteen. Tavoitteiden täyttämiseen käytettiin matemaattisia teorioita ja perspektiivi lakeja. Renessanssille tyypillistä oli geometristen muotojen käyttö. Aikakauden alkupuolella täydellisyyden tavoittelu ei ollut vielä niin tärkeää, mutta 1500-luvulla alettiin pyrkimään täydellisyyteen, harmoniaan ja tasapainoon niin geometrian kuin muidenkin osa-alueiden kannalta. Vaikka arkkitehtuurin aiheet otettiin edelleen antiikista, klassisesta ohjeistuksesta ei oltu enää niin tarkkoja. 1500-luvun loppupuolella kehittyi manierismi, jossa yritettiin siirtyä aikaisempien vuosien plastisuudesta kaksiulotteiseksi ja koristeelliseksi. Palatsien ulkoseinämien koristemaalaukset lisääntyivät manierismin aikana. Suuntausta edustivat esimerkiksi Michelangelon myöhäiset työt.

Italiassa oli siis runsaasti antiikin Rooman arkkitehtuurin jäänteitä, jonka takia renessanssi kehitty juuri Italiassa. Nämä antiikin jäänteet heijastuivat Italian renessanssin arkkitehtuuriin. Varhaisrenessanssissa käytettiin antiikin esikuviensa mukaisesti pyörökaaria, roomalaisia pylväitä ja päätykolmioita. Rooman valtaistuinhalleista periytyvä basilika-muoto säilyi kirkkojen pohjakaavana ja ulkoapäin kirkot päällystettiin usein marmorilla ja muilla värillisillä arvokivillä. Seinäpinnat on kehystetyt ja niissä on usein tietty kuvio tai kaava. Rakennuksissa oli ympyrän-, ristin- tai tähdenmuotoiset kupolilla katetut keskeisrakennukset. Näitä löytyy etenkin kirkoista. Lisäksi ajalle olivat tyypillisiä kupolien huipulla olevat pienikokoiset tornit ja avoimet pylväskäytävät, loggiat.

florence-cathedral-church.jpg
Tiina Peuhkuri & Wiktoria Gawlik 14E

Seitsemäs tehtävä: Taideteos säilykepurkista

Seitsemäs tehtävä:

Taideteos säilykepurkista


En voi sanoa että käytin ihan aitoa säilykepurkkia, mutta säilyi purkkini aikoinaa jotakin.
Tässä se on edestä katsottuna. Minun pojat tässä koittavat varjottaa auringon valoa, joka tulee ulkomaailmasta, pois heidän silmistään. Aikas söpöjä tuli ja teoksen nimi on "kauniilla" käsialalla kirjoitettu tonne taakse.

Tässä on sitten selkäpuoli. Siinä on tollaset siivet, jotka tavallaan kuvastaa tätä vapautta, jota ne hakee tuon purkin ulkopuolelta.

Ja tässä on pohja. Koko tää purkki on maalattu eka sinisellä, joka on taivas ja sitten siihen päälle maalasin pilvia valkosella ja eri harmailla. 

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Viides tehtävä: viisi esinettä kotoani

Viides tehtävä:

Viisi esinettä kotoani (kirjanen)

Kirjasen kansi ja kirje, johon laitoin kirjasen.


Kuva 1.
Meidän keittiön penkki on vielä toimiva kaikkien näiden vuosienkin jälkeen ja onhan siinä ihan mukava istuakin, vaikka en pysty laskemaan kuinka monta kertaa olen pudonnut tältä. Niitä kertoja on aivan liian monta. Tämän huomioon ottaen, penkki ei ole kaikista turvallisin. Se on kuitenkin tärkeä ja kestävä, vaikka ei kaikista kaunein. 



Kuva 2.
Meidän perheen olohuoneen raanu. Se toteuttaa tehtävänsä seinä koristeena oikein hyvin ja sitä on mukava katsella, vaikka pienenä pelkäsin pudottavani sen seinältä. Taisin sen muutakin kerran pudottaakin. En voi sanoa että se on tarpeellinen, mutta se on kaunis ja hyvin säilynyt.


Kuva 3. 

Tämä muumi astia taisi tulla ostetuksi äidille äitienpäivä lahjaksi. Ja nyt se toimii koristeesineenä, vaikka se on kattila. Se on värikäs ja mukava siirrettä, vaikka se on turha. 



Kuva 4.
Tämä on meidä kissanmuotoinen maljakko. Se on sievä ja viehättävä, mutta emme käytä sitä kovin useasti. Se ei ole myöskään kovin kestävä, koska se on tehty lasista. Tästä maljakosta tulee mieleen kuinka kuvataidekerhossa maalattii juuri samanlaisia maljakoita. (Tosin eri värisiä.)



Kuva 5.
Meidän perheen paistinpannu. Se on kelpo paistinpannu ja aika kestävää sorttia. Sen ulkoinen kiiltävä metallipinta on oikein ihana näky ja muutenkin paistinpannu toimii hyvin Paistan useasti äidin kanssa lettuja tällä paistinpannulla.

Sitten hieman extraa:



Neljäs tehtävä: Valokuvaa tai videoi puisto

Neljäs tehtävä:

Valokuvaa tai videoi puisto

Potsdam, Saksa.

Puistokuvat ovat Potsdamin palatsin puistosta. Se oli kaunis ja jotenkin rauhoittava puisto. Jos olisin voinut, olisin  viettänyt vielä enemmän aikaa katsellen ja nauttien puiston tunnelmasta, vaikka ilma oli hieman painostava ja taivaalla oli haituva pilviä. Korkeat puut tuntuivat suojaavan ihmisiä ja matalampaa luontoa ja pienet kiintopisteet, joita matkalta löytyi nostivat aina hieman kiintoa, innosti löytämään kaikki muutkin tälläiset pienet yllätykset. Patsaat antoivat puistolle omanlaisen klassisuuden. Ne tuntuivat vievän sinut vuosisadan tai kaksi taaksepäin aikaan jolloin pisto oli tehty. Jos antoi mielikuvituksen viedä, pystyi kuvittelemaan millainen puisto oli ollut rakennusaikaan. Se teki puistosta myös juuri minulle mieluisan, sillä itse pidän hyvin paljon historiasta.
Puisto oli niin kaunis kuin kiinnostavakin.

Ja tästä löydät alkuperäiset kuvat:
















Kolmas tehtävä: kuva vanhasta valokuvasta hiilellä

Kolmas tehtävä:

Kuva vanhasta valokuvasta hiilellä


Toinen tehtävä: Näkymä ikkunasta

Toinen tehtävä:

Näkymä ikkunasta



Päivä



Ensimmäinen tehtävä: Tutkimusmatka koulun ympäristössä


Ensimmäinen tehtävä:

Tutkimusmatka koulun ympäristössä

Kuvakollaasi 


Keskimmäinen kuva: kuva koulun käytävältä


Oikea yläreuna: kuva koulun etupihalta


Oikea alareuna: kuva koulun ikkunasta


Vasen alareuna: kuva koulun takapihalta


Vasen yläreuna: kuva käytävältä keltaisesta kerroksesta